PyhäKuitu käynnistää valokuiturakentamisen ensi viikon maanantaina Parhalahdella. Parhalahtea rakennetaan loppusyksyn aikana niin pitkälle kuin sääolot antavat myöten. Parhalahdella tulee työskentelemään useampia koneyksiköitä loppuvuoden ajan. Parhalahden rakentamiskokonaisuuteen kuuluu noin 1/6 Pyhäjoen koko asiakasmäärästä.

Parhalahden alueella on jo käynnistyneet valmistelevat työt, kuten teiden alitukset. Rakentamisen käynnistyessä kuitua sekä kaivetaan että aurataan maahan. Urakoinnista vastaa Netel Oy.

-Parhalahdella on tarkoitus tehdä tämän syksyn aikana 21,5 ojakilometriä kuitua noin sataan kiinteistöön. Veikkaisin, että rakentamiskautta on joulukuun alkuun saakka, kaivamalla päästään vielä roudan tultuakin, jos lunta ei ole suuria määriä. Rakentamisessa tarvittavat materiaalit ja kuidut saapuvat Pyhäjoelle vielä loppuviikon aikana, kertoo Netelin projektipäällikkö Risto Kuosmanen.

Rakentamisen yhteydessä käynnistyvät myös teletyöt asiakkaiden kotona. Teletöillä tarkoitetaan muun muassa päätelaitteiden asennuksia asiakkaiden kiinteistöissä. Samalla käynnillä määritellään ja merkitään myös kiinteistöön tulevan kuidun reitti. Ensimmäiset asiakkaat kytketään valokuituverkkoon talven aikana, jolloin he pääsevät ottamaan käyttöön huippunopean valokuituyhteyden.

Pyhäjoen valokuituhankkeen projektipäällikkö Samuli Mäenpää vastaa kentällä rakentamisen sujumisesta ja valvonnasta: hänellä on selvä näkemys siitä, miten kuntalaiset voivat itse vaikuttaa hankkeen sujuvaan etenemiseen.

-Vaikka nyt onkin viimeinen tilaisuus tilata Parhalahdelle liittymä halvemmalla hinnalla, kehotan myös ensi vuoden rakentamisalueiden asukkaita toimimaan ripeästi tilaamisen osalta. Se, milloin tilaukset tulevat, vaikuttaa sekä suunnitteluun että toteuttamisen aikatauluun, kuten myös alueiden rakentamisjärjestykseen. Aktiivisilla alueilla on etulyöntiasema.

Pyhäjoen Täyskuitu-myyjä Maija-Liisa Nordströmiä on mahdollista pyytää maksuttomalle kotikäynnille keskustelemaan valokuidun hankkimisesta ja sen tuomista hyödyistä palveluiden käyttöön ja asiointiin.

Pyhäjoelle on tehty lähes 700 liittymätilausta: rakentamisalueille voi tehdä tilauksia 100 euron hintaan siihen saakka, kun rakentamistyö käynnistyy.  Ensi vuonna jatkuvassa urakassa osa valokuituverkon rakentamisesta sovitetaan yhteen sähköjen maakaapeloinnin kanssa: yhteisrakentaminen Elenian kanssa käynnistyy ensi keväänä. Pyhäjoen tilauskanta on nähtävissä osoitteessa https://portaali.netplaza.fi/pyhajoki-tilaukset.php

PyhäKuidulle on myönnetty valtiontukea valokuiturakentamiseen. Valokuituhankkeen luomalla tietoliikenneinfralla nähdään suuri merkitys alueen kehityskykyyn ja vetovoimaan.

Lisätietoja hankkeesta antavat:
Projektipäällikkö Samuli Mäenpää, Netplaza Oy, 044 721 3723
Toimitusjohtaja Sauli Mankinen, PyhäKuitu, 040 359 6095
Projektipäällikkö Risto Kuosmanen, Netel Oy, 050 67423

Täyskuitu-myynti ja maksuttomat kotikäynnit:
Maija-Liisa Nordström, 050 4140 586, maija-liisa.nordstrom@netplaza.fi